Noomi aloitti toukokuun alussa agilityn omaksi mielenvirkistyksekseen KSTKn alkeiskurssilla. Näyttelyissähän pikkusheltti ei ole juurikaan käynyt kokonsa takia, ja sille piti keksiä jotain tekemistä (kun kerran muidenkin kanssa harrastetaan jotain). Noomin kyvyt olin huomannut jo aiemmin viime syksynä, kun tökkäsin pari keppiä pystyyn takapihan nurmeen. Sitä mentiin muutaman kerran läpi (tosin vain toiselta puolelta – ja se minua harmittaa nyt, mutta siitä vähän myöhemmin lisää), ja päivän parin päästä nurmikkoon iskettiin pari keppiä lisää. Ajatus lienee muhinut talven aikana kypsäksi, sillä keväällä Noomi oppi pujottelemaan ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Tässä yksi pujotteluvideo

Pujottelu onnistuu nyt sujuvasti vain toiselta puolelta. Olemme kuitenkin treenanneet pikkuhiljaa myös toista puolta, ja toivottavasti loppukesästä kiitos seisoo…

Alkeiskurssi on mennyt paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Kovin suuret odotukset minulla ei ollut Noomin koulutettavuuden suhteen – sitä ei ole alunperin opetettu oppimaan, ts. kotona on riittänyt, että se tekee pieniä temppuja (pupu, istu, kieri, pyöri), osaa odottaa paikallaan ruokaa tai ulospääsyä tai juoksee metsässä “käteen kiinni” kuin viitapiru (=nopea luoksetulo). Se ei osaa mennä käskystä maahan, seurata tms. kun niitä ei sille ole opetettu. Alkeiskurssilla se on kuitenkin väläytellyt oppimis- ja oivalluskykyään. Se seuraa luonnollisesti kehoa ja reagoi herkästi vauhdin ja suunnan muutoksiin.

Eilen harjoittelimme persjättöjä. Persjätöistä en ollut kuullutkaan ennen kuin menin Naksun kanssa agilityyn muutama vuosi sitten. Olen itse harrastanut agilityä ja kilpaillut melko aktiivisesti jo 90-luvulla, mutta silloin ainoa nykyisin käytössä oleva ohjauskuvio lienee ollut valssi. Koiria ohjattiin hirveän kaukaa (oikein minimoitiin ohjaajan liikkuminen radalla), tai “takaa”. Olenpa nähnyt myös sellaisia ratoja, jossa koira ohjattiin ensimmäiseltä esteeltä viimeiselle koiran ollessa koko ajan ohjaajan vasemmalla puolella, tai ulkokautta.

Persjätön periaate oli siis kirkas, mutta toteutus on eri asia. Olin ihan varma ennen radanpätkää (hyppy-hyppy-persjättö-putki-persjättö-putki-hyppy-putki-persjättö-hyppy-hyppy), että Noomihan ei seuraa mun käsiä, ts. ei osaa vaihtaa puolta takanani. Kuinka väärässä olinkaan! Noomi suoritti radan puhtaasti kolme neljä kertaa. Mulla vain on kaksi vasenta jalkaa, enkä ole enää niin ketterä ja nopea kuin tarviisi olla…

Eilinen treeni kuitenkin valoi minuun niin kovaa uskoa Noomin kyvyistä, että hyvillä mielin jäämme viikon päästä kesätauolle, ja ilmoittaudumme elokuussa alkeisjatkoihin. Estevarma se ei vielä ole (esim. rengasta olemme harjoitelleet vasta yhden kerran), joten kyllä tässä tekemistä vielä on. Kisoihin minua ei enää saa, mutta saatan humputella muuten sen kanssa agilityä omaksi ja muiden (?) iloksi…