Olen vasta aloitellut pienimuotoista shetlanninlammaskoirakasvatusta. Pentueita olen kasvattanut vuodesta 2002. Pohjatyötä olen tehnyt kuitenkin vuodesta 1992, jolloin hankin ensimmäisen shelttini.
Vaikka kriteerini jalostuskoiralle on tiukat (terveys, rodunomaisuus ja hyvä luonne), katson koiraa aina kokonaisuutena. Peruslähtökohdat tulee olla kunnossa – täydellistä shelttiähän ei ole olemassakaan. Suunnitelmallisen jalostustyön tavoitteena on yrittää kitkeä jalostusyksilöiden olemassa olevat viat pois tulevista sukupolvista. Menettämättä mitään olevista tai saavutetuista hyvistä ominaisuuksista. Siinä on haastetta kerrakseen!
Syntymättömille pennuille en ole ottanut varauksia, mutta pennuista kiinnostuneiden toivoisin ottavan yhteyttä minuun ja kertovan itsestään ja pentu- ja harrastustoiveistaan jo hyvissä ajoin ennen pentueen syntymää. Mitä kauemmin pentujonottajan tunnen, sitä paremmin pystyn valitsemaan kullekin tarpeisiin parhaiten sopívan pennun, sillä ostajakandidaatit eivät meillä saa itse valita pentuaan, eikä pentuja jaeta uusiin koteihin jonotusjärjestyksessä. Tavoitteenani on, että oikea perhe saa oikean pennun ja oikea pentu kohtaa elämänsä ihmisen.
Jos olet jo monessa pentujonossa odottamassa pentua itsellesi, arvostaisin, jos kertoisit siitä ottaessasi yhteyttä minuun ensimmäisen kerran.
Meidän pennut luovutetaan rekisteröityinä, virallisesti silmätarkastettuina, mikrosirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina 8 viikon iässä. Pennut elävät 3-4-viikkoisista lähtien “jaloissa”, joten ne ovat tottuneet elämisen ääniin, hajuihin ja makuihin luovutusikään mennessä ja saaneet samalla kontakteja niin vieraisiin ihmisiin kuin muihin eläimiinkin.
Vieraat, myös lapsivieraat, ovat tervetulleita tutustumaan pentuihini aikaisintaan kolmen viikon iässä. Pennut totutetaan pienestä pitäen niin käsittelyyn (harjaus, kynnenleikkaus, pesu ja kuivaus) kuin autoiluun ja jopa kaulapantaan ja hihnaan. Ulkoilemaan pennut pääsevät säiden salliessa ensimmäisen kerran noin 4 viikon iässä, joten ne osaavat tehdä tarpeitaan pihalle jo hyvissä ajoin ennen luovutusikää. Luovutusikäinen pentu ei ole kuitenkaan sisäsiisti.
Minitiimi Suomen Kennelliiton KoiraNetissä.
Valiot | Champions
FI MVA V-08 Minitiimin One Man Show
CIB & FI & SE & NO & POHJ MVA POHJVV-13 VV-16 HEVV-16 POHJVV-17 HEVV-17
Minitiimin Quest For Glory
CIB & FI & SE & NO & POHJ MVA HEV-13 POHJV-13 V-13 HEV-15
Minitiimin Unique Like Me
FI MVA HEV-15 Minitiimin Updated Quizz
FI & SE MVA HEJV-12 HEV-12 Minitiimin You Make Hearts Sing
FI MVA Minitiimin I Do I Do I Do
FI AVA Minitiimin Save Our Souls (+ 2 x SERT | 2 x CC)
Sertifikaattivoittajat | CC winners
Minitiimin Shine On High, 1 x SERT | 1 x CC
Minitiimin Whole Lotta Voltage, 1 x SERT | 1 x CC
Minitiimin Who’s Got The Bling, 1 x SERT | 1 x CC
Minitiimin Closer To Glory, 1 x SERT | 1 x CC
ERI:llä palkitut | Awarded with Excellent
Minitiimin Quizz Show
Minitiimin Seize The Day
Minitiimin Strike A Pose
Minitiimin You Turn Heads
Minitiimin Angel In Disguise
Minitiimin Aim For Fame
Minitiimin Cute Overloaded
Minitiimin Gosh These Curves
Minitiimin Instant Crush
Agilitykiiturit | Agility dogs
FI AVA Minitiimin Save Our Souls
Minitiimin Quite A Fellow
Minitiimin Shine On High
Minitiimin Cruizn On Cloud Nine
Minitiimin Kidnap My Heart