Kolme ROPpia ja RYP-3 Varkaudessa | Three “Best of Breeds” and BIG3 at Varkaus Int Show

Minitiimi käväisi eilen Varkauden KV-näyttelyssä. Mukaan seuloituivat Nukka pentuihin, Naksu valioihin ja Neppari veteraaneihin, eli sama kokoonpano kuin Vaasassa. Eipä mulla muita näyttelykuntoisia tällä hetkellä kotona ole, joten joudun pyörittämään kehissä näitä…

Läksimme reissuun jo perjantaina ja yövyimme Kuopiossa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Olin vähän lähempänä näyttelyä ja samalla sain tehtyä Ikea-ostoksia. Eihän nyt Kuopion ohi voi hurauttaa käymättä Matkuksessa.

Shelttien tuomariksi oli valikoitunut Varkauden näyttelyyn kroatialainen Jasna Matejcic, uusi tuttavuus meille. Ei hajuakaan, että mistä pitää, tai mitä sheltistä etsii, mutta tilanne lienee ollut sama muille suomalaisille näytteilleasettajille. Varkauteen oli ilmoitettu 91 shelttiä, joista kuusi pentuja.

Pennut oli kuitenkin siirretty koiramäärän takia varatuomarille. Pennut arvosteli kotimainen tuomari, Elina Haapaniemi, jonka kehässä olen ennenkin koirineni ollut. Tykkään hänen tyylistään käsitellä koiria, sekä kattavista arvosteluistaan. Mikään kohta ei jää huomioimatta. Voisin pitää häntä jopa tiukkana tuomarina, jolta mitään ei saa ilmaiseksi. Mutta tykkään silti.

Nukka tepasteli kehään yhdessä Naksuntyttö Namun kanssa. Kokoero näiden kahden shelttiladyn välillä on melkoinen, hih. Toinen toisessa koon vaihtelupäässä. Pääsin tutustumaan tyttöseen jo ennen kehää Susannan teltalla, ja voi millainen hurmaava pikkusheltti Namu onkaan. Ihan käsittämättömän mielettömän ihana, iloinen luonne. En oo ennen tuommosta nähnyt, ja tuo on ihan positiivisessa mielessä sanottu. Olin ihan in löööööv.

Nukka pokkasi pennuissa ensimmäisen ykkössijansa ja KPn. Arvostelu oli hieno, ainakin minusta.

Nukka, Minitiimin Gosh These Curves, PEK1 KP ROP-pentu

“8 kk soopeli-valkoinen, erinomaisesti esiintyvä pentu. Kauniit päänlinjat, hyvät silmät ja ilme, oikein kannetut korvat, hyvä kaula, sopiva luusto, lanneosa voisi olla hieman lyhyempi, hyvin kulmautunut takaa, sujuvasti liikkuva, hyvä turkki.”

Kun valiourokset vihdoin alkoivat, olin jo syväjäässä (ulkona muutama plusaste, tuulista, välillä ripsutteli vettäkin). Naksun kilpakumppanina oli 6 komeaa valiota. Ihanaksi yllätykseksi tuomari arvosti Naksun ykköseksi SAn kera. Naksu oli kuulemma hänelle rotumääritelmän ruumiillistuma. Vaikka pää on ihana, niin silti sen pitäisi olla parempi, you know. Öööh, I think so…

Naksu, Minitiimin Unique Like Me, VAL ERI1 SA PU1 cacib ROP

“Excellent size and proportions. Correct head. Good earset. Well arched neck. Well developed chest and forechest. Excellent movement in single track. Coat should be a bit better quality. Excellent condition for seven year old.”

Täytyy kyllä myöntää, että jo vähän harmaantuneissa shelttirouvissa on jotain käsittämättömän ihanaa. Ne ovat esiintymisessään varmoja ja hurmaavat pelkällä olemuksellaan. Tällä kertaa myöskään Neppari ei täpytellyt veteraanikehässä ilman kilpailua.

Neppari esiintyi taas antaen parastaan. Tykkään mennä sen kanssa kehään, koska se esiintyy siellä non-stop ja nauttii olemisestaan. Tuomarikin sen taisi huomata, sillä sijoitti sen ekaksi SAn kera. Heti perään juostussa paras narttu -kisassa vielä kolmossija ja ROP-veteraani-ruusuke.

Neppari, Minitiimin Quest For Glory, VET ERI1 SA PN3 ROP-veteraani

“Good in size and proportions. In excellent condition. Correct head and expression. Enough forechest. Good neck. Excellent topline especially for the age. Excellent angulation behind. Typical movement in single track.”

Ryhmäkehässä ykkösryhmän tuomaroi meidän vanha “tuttu” Monika Blaha Itävallasta. Tuttu vain lainausmerkeissä, sillä hän tuomaroi 7 vuotta sitten Ylivieskan KVn Best In Show -kilpailun, jossa meidän Nuno valittiin näyttelyn parhaimmaksi koiraksi (BIS) KOKO NÄYTTELYSSÄ. Ehkä Monika näki Naksussa jotain samaa, kun sijoitti “pikkuveljen” nyt ryhmässä kolmanneksi. Eli Naksun saldo Varkaudesta ROP RYP-3.

BIS-veteraanikehän otti belgialainen Rita Reyniers. Neppari shortlistattiin 8 parhaan joukkoon, mutta ei enää sitten muuta. Mutta olin ihan pilvissä!

Kuva: Susanna Riekkinen


We visited Varkaus Int Show yesterday and my shelties did very well at the rings. Nukka won BOB puppy under Finnish judge Mrs Elina Haapaniemi. Nacho won males and Best Of Breed under Mrs Jasna Matejcic and placed 3rd in group finals (FCI1) under Mrs Monika Blaha. Neppari won BOB veteran and placed third in Best Bitch competition. She was shortlisted in the BIS veteran competition under Mrs Rita Reyniers. I’m over the moon! Three “BOBs” and one BIG3 – I couldn’t ask for more.